lauantai 10. maaliskuuta 2018

PT-Anni esittäytyy

Tällä kertaa äänessä on Anni, Buugin PT-tiimin uusi jäsen. Osa minut varmasti tunteekin ja tietääkin Buugin asiakaspalvelun tiskin takaa, mutta ajattelin silti hieman kertoa lisää itsestäni. :)


Kotijuuret


Olen tosiaan työskennellyt Buugilla noin puolitoista vuotta asiakaspalvelijan tehtävissä ja nyt toimin myös Personal Trainerina. Jyväskylässä olen asunut vajaa kaksi vuotta, mutta kotijuureni ovat Itä-Suomessa, Rantasalmella. Jyväskylä on hurmannut minut kaupunkina kyllä aivan täysin - vaikka osaltaan pidänkin maaseudun rauhasta ja luonnosta, en voi kuitenkaan kieltää sitä, etteikö olisi ihanaa kun kaikki palvelut ovat lähellä ja niitä on monipuolisemmin tarjolla.. ;) Jyväskylä on lisäksi urheilullinen kaupunki ja olenkin päässyt tänne muuttaessani kokeilemaan paljon uusia liikuntamuotoja ja lajeja, joista vain Rantasalmella asuessani haaveilin. Mielestäni on ihan mahtava tunne, kun pääsee kokeilemaan jotain uutta itseään haastaen! 


Musikaalisuus ja baarimikkoilu


Rantasalmella asuessani musiikin harrastaminen ja nuorisoteatteri kuuluvat vahvasti arkeeni. Soitin mm. kahdeksan vuotta klarinettia Rantasalmen puhallinorkesterissa, kunnes siirryin Rantasalmen Nuorisoteatterin. Nuorisoteatterissa olin aktiivisesti mukana nelisen vuotta eri musikaaleissa ja se oli kyllä parasta aikaa lukioikäisenä! Meni pitkään ennen kuin löysin lukion ja musikaalin jälkeisen elämän. Kieltämättä arjessani on vielä edelleenkin pieni musiikin mentävä aukko..




Luonteeltani olen aina ollut hyvin päättäväinen ja halunnut haastaa itseäni eri tavoin. 18-vuotiaana lähdin kesäkuussa kuukaudeksi yksin Kreikkaan, Kosin saarelle. Lähdin Eurooppalaiseen baarimikkokouluun (European bartender school) hakemaan uusia kokemuksia ja mahdollisen ammatin. Reissu oli varsin opettavainen ja hauska nuorelle naisenalulle ja sainkin sieltä monia mukavia muistoja ja uusia ystäviä. Koulusta valmistumisen jälkeen suunnittelin jääväni vielä loppukesäksi Kosille tekemään alan töitä, mutta lopulta päädyinkin lähtemään takaisin Suomeen. Tein hetken aikaa baarimikon töitä viikonloppuisin, mutta pian huomasin sen olevan melko rankkaa abivuoden ja musikaaliharjoitusten ohella. Yötyö ei siis ollutkaan minun juttuni. 




Alan vaihto ja uusi ammatti



Lukiosta valmistumisen jälkeen koin eräänlaisen havahtumisen. Kiinnostus liikuntaa ja hyvinvointia kohtaan nosti päätään ja päädyin kouluttautumaan hierojaksi Savonlinnassa. Samoihin aikoihin aloitin myös elämäntapamuutokseni. Kiloja oli kertynyt ja halusin vihdoin tehdä asialle jotain ja voida paremmin. Ja tämä oli se syy, jonka johdosta syntyi palava halu oppia lisää ja jatkokouluttautua liikunta- ja hyvinvointialalle. Uskon tämän omakohtaisen kokemukseni elämäntapamuutoksesta ja painonpudottamisesta auttavan minua valmentamisessa ja ymmärtämään hyvinvointiin liittyviä tekijöitä vieläkin paremmin. 

Hierojakoulusta valmistumisen jälkeen pidin pienen välivuoden ja tein asiakaspalvelijan töitä Rantasalmella. Samalla kuitenkin haaveilin liikunta-alan töistä ja poismuutosta Rantasalmelta. Tuosta hetkestä on nyt noin kolmisen vuotta aikaa ja nyt olen saanut toteutettua niitä unelmia, joista Rantasalmella asuessani vain haaveilin! Olen käynyt liikunnan ammattitutkinnon ja ohjannut ryhmäliikuntaa. Nyt täydennän osaamistani Itä-Suomen avoimessa yliopistossa ravitsemustieteen perusopintojen, sekä Tampereella, FAF Personal trainer opintojen parissa. Olen urani alkutaipaleella ja sitäkin innokkaampana vastaanottamaan tulevan sekä kehittämään ammattitaitoani ja itseäni valmentajana. Elämä on jatkuvaa uuden oppimista ja koskaan ei voi mielestäni tietää tarpeeksi. Jos ajattelet toisin, niin kehityksesi loppuu siihen.




Liikuntataustaa minulta löytyy niin kuntosaliharjoittelun, CrossFitin, potkunyrkkeilyn kuin tanssinkin osalta. Rakastan urheilla monipuolisesti ja on ollut äärimmäisen mahtavaa päästä kokeilemaan uusia lajeja täällä Jyväskylässä! Tällä hetkellä uusimpana ihastuksena on pikajuoksu, jota harrastan Jyväskylän Kenttäurheilijoissa. Minulle on tärkeää, että liikkuminen on mieluisaa ja se tuottaa sinulle iloa! 

Oman elämäntapamuutoksen tehneenä koen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin äärimmäisen tärkeäksi. Haluan motivoida ihmisiä liikkumaan ja voimaan arjessaan paremmin. Haluan omalla esimerkilläni ammentaa asiakkaisiini tunnetta, että jokainen pystyy mihin vain, kuin vain tarpeeksi uskoo itseensä ja tekee asioita sen eteen.




Haluan auttaa juuri Sinua voimaan arjessasi paremmin. Oli kyse sitten elämäntapamuutoksesta, painonpudottamisesta, ruokavalion kuntoon laittamisesta tai treeniohjelman päivittämisestä, niin minä autan sinua siinä erittäin mielelläni! Tarjoan tällä hetkellä Buugilla 1x ja 3x Personal Training - paketteja, joista saat -15% alennuksen! 



Tulen kirjoittamaan tänne blogiin erilaisia tekstejä liittyen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin - mm. liikuntaan, ravitsemukseen, lepoon ja palautumiseen liittyvistä asioista. Muutama teksti tulee käsittelemään myös kasviperäistä ruokavaliota, sillä olen itse vegaani. Haluan antaa teille etenkin vinkkejä monipuolisen kasviperäisen ruokavalion koostamiseen. Haluan tuoda myös julki millaisia vaikutuksia kasviperäisellä ruokavaliolla on niin ihmisten ja eläinten hyvinvointiin, ympäristöön kuin yhteiskuntaankin.


Siispä kuulemisiin! Liikunnallista viikonloppua toivottaen, 

-Anni